keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Oodi lehmälle

Oon ihan hulluna lehmiin, ollut jo monta vuotta. En oikein tiedä mikä niissä kiehtoo. Nättejähän ne on kun mitkä=) maalla on mukavaa kun täällä on lehmiä, nyt niitä on ihan tuossa naapurissakin! Onko tää unta, aina kun katson takapihalle päin, siellä ne on, paistattelee auringossa. Niin siis ei meidän pihalla kuitenkaan.
Kotiin on kertynyt kaikenlaista lehmätavaraa. Tai ei voi sanoa että "kertynyt", niitä on kerätty=) Ja kaikista tärkeimpiä on tietysti ne lehmät joita olen saanut ystäviltä.
Olisihan meillä tuossa pihalla tuo vanha navetta, sinne voisi pari lehmää mennä. Ottaisin pari sellaista mustavalkeeta. noo jospa ei kuitenkaan, taidan tyytyä ihailemaan tästä matkan päästä.
Olen joskus jopa askarrellut jääkaapin oveen tuollaiset lehmänläntit, tässä kuvassa näkyy osa yhdestä läntistä. Jep, magneeteilla ihan... elegantit. Joko kuulostaa huolestuttavalta...
Vielä muutama vuosi sitten tämän blogin nimeksi olisi saattanut tulla "mustavalkea talo maalla", ja talon väritys olla sen mukainen. Tai no... en minäkään niin hurahtanut ole ollut... en en! Ja siihen ideaan olisi jo jollain muulla saattanut olla sanomista=)
Mulla on aika hyvä kokoelma erilaisia lehmämukeja, niistä ei ikävä kyllä kuvaa nyt ole. On myös vilttiä ja on lehmäkuvioisia laatikoita, ja rahikin.... ja sit on Onni:
Onni ja Onnin musta läntti, se oli rakkautta ensi silmäyksellä=) Muistan ikuisesti varmaan sen hetken kun oltiin Onnia ekan kerran katsomassa ja ystävä otti Onnin käsiinsä ja sanoi että katso miten kaunis. Siinä se tuhisi, pieni valkoinen, iso pyöreä läntti selässä.

Hyvää juhannusta! Toivotaan ettei sada...

3 kommenttia:

  1. Lehmissä on kyllä sitä jotain!

    Hyvää juhannusta :)

    VastaaPoista
  2. Hyvää juhannuksen jälkeistä kesää Hanne!

    Ei, emme ole tuttuja vaikka en panisi pahakseni vaikka meistä tulisikin, ainakin blogi-tuttavia.

    Rakkaudella olet punaista tupaasi laittanut, sen näkee.
    Olen ollut koneella aamuvarhaisesta ja odottanut "elämäni miehen ( 4v. tyttären nuorin) heräämistä.Olen savolaismummo joka "muutti maalle", tänne eteläiseen Satakuntaan. Luen ja kommentoin mielelläni blogiasi, jos se Sinulle sopii?

    Tässä minun blogini osoite, jos Sinua kiinnostaa:

    http://munaminajapoikanen.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Kiitos mukavista kommenteista! Kiva saada uusia lukijoita=)

    VastaaPoista

Hunksit ja Hanne kiittää kommentistasi <3