lauantai 23. lokakuuta 2010

Soitellaan...

...nimittäin tällä puhelimella, jonka eilen kirpparilta ostin. Siinähän se nyt eteisessä on paikallaan, ei ole vielä ainakaan tänään soinut. Sehän se vasta olisikin kun se joku ilta pirisiskin, saattaisin luikkia piiloon=) Vielä toissa päivänä noitakin puhelimia oli ollut monta, nyt ei enää kuin tuo yksi, puhelimet tekee kauppaansa siis.
Ihan paras puhelinlöytö olisi vielä sellainen vanhempi malli, jossa olisi sirompi tuo luuri ja muutenkin sellainen sirompi. Mutta tuo saa nyt välttää kunnes sellainen vastaan tulee. Prismasta taidettiin tyhjentää hyllyt talolyhdyistä, maksoivat vaan n. 6 euroa. Nyt sain itselleni sen punaisenkin talon. Ja tuon jakkaran ostin myös kirpparilta. Ei hajuakaan minne sen laitan mutta pitihän se ottaa, joku päivä se voi olla korvaamaton.
Mainio reissu kaikenkaikkiaan ja melkein työpäivän pituinen. Illalla väsyttikin sen mukaisesti. Tänään onkin sitten sipistelty täällä kotona. Vaihtelin tavaroita paikasta toiseen ja vaikka vanhat omat tavarat vaihtoikin paikkaa niin kylläpä taas kivemmalta näyttää. Ihan pieniä muutoksia vain, ei huonekaluja kuitenkaan siirrelty. Niin ja olohuoneeseen vaihdoin maton, muuttui maisemat taas kummasti.
Tänään täällä on satanut lunta melkein koko päivän. Kivan näköistä taas ulkona kun on valkeeta. Saunallekin viriteltiin lyhtyyn valot, näkee minne päin pitää illalla suunnistaa=)
Ihana päästä taas parin viikon tauon jälkeen ulkosaunailemaan. Sauna onkin ihan just lämmin, täytyy rientää! Leppoisaa lauantai-illan jatkoa!

7 kommenttia:

  1. Kylläpä kuulostaa ihanalta ulkosanailu ja ulkolyhtyjen loisteessa:)
    Kivoja löytöjä olet tehnyt ja tuo punainen lyhtytalo on niin jouluinen:)
    Leppoisaa lauantai iltaa sinne:)

    VastaaPoista
  2. siis piti sanoa että ulkosaunailu;)
    ...kyllähän tuo ulkosanailukin lyhtyjen loisteessa on ihan kivaa:)

    VastaaPoista
  3. Halvalla olet talolyhdyt saanut!!Minulla on myös samalainen puhelin, vois vielä vaikka toimiakin,jos liittymä olisi.

    Mukavaa saunailtaa sinulle. Kuulostaa hyvälle ulkosaunassa käynti!!

    VastaaPoista
  4. Ihana blogi sinulla, kivoja kuvia ja tunnelmia. Ihastuin ihan hirveästi noihin kenkiin, kauniita ♥

    VastaaPoista
  5. Tuota samaista puhelinta hypistelin minäkin kirpulla,mut jätin sen sinulle....ja talolyhdyn minäkin hain punaisena prismasta,kun valkoisia ei enää ollut,niin suihkuttelinpa valkeaa maalia punaiselle lyhdylle...näin sain mieleiseni..

    Mukavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
  6. Tuo puhelin on veikee.
    Meillä oli kotona joskus aikoinaan tuon tapainen.Kaikilla naapureillakaan ei ollut puhelinta ja kävivät sitten meillä soittamassa.Tai naapurin asioissa soitettiin meillepäin,sitten juostiin hakemassa naapuria puhelimeen.Hassua.

    Löysin muuten samanoloisen tuolin erään kerrostalon roskiksesta.Siinä on vaan huono istuinosa,pitää leikata uusi.

    Lyhdyt ovat kauniita.Punaisen voisin minäkin ostaa.

    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  7. Kiitokset kommenteista!

    Ja kiitos PikkuBertalle että jätit tuon aarteen minulle. Voit tehdä niin jatkossakin=)

    JaanaElina: On se jännä juttu ajatella tosiaan että naapuriin on juostu puhelimeen, nykyään kun jokaisella kulkee oma puhelin mukana. Vaikka entisajat kiehtookin niin puhelimien kohdalla ihan kiva juttu tämä nykyajan malli=)

    VastaaPoista

Hunksit ja Hanne kiittää kommentistasi <3