torstai 4. marraskuuta 2010

Herrasmies esittäytyy

Huh mikä ilma ulkona! Vettä on satanut monta päivää ja nyt tuntuu tuulevankin aika kovasti, humisee humisee. Saisi kyllä vähän pakastua ja viskata vaikka lunta maahan niin olisi paljon mukavamman näköistä ulkonakin. Nythän siellä ei oikein päivälläkään mitään nää kun on niin pimeää.
Tällä viikolla sitten on (kiitos ilmojen) tullut koiratkin trimmattua. Onni muuttui ihan silmissä herrasmieheksi. Oli aika pitkäksi ja epäsiistiksi turkki kerennyt, tuli jo porukoilta palautetta=) Tässä kuva herrasmiehestä, selkä on niin sileä että ihan silmiä häikäsee=)
Onni on niin kiltti trimmattava että ei mitään ongelmaa. No saatiin me Veetikin siistittyä, oli vähän työläämpää vaan vaikka vähemmän siinä on nypittävää. Koiratkaan ei tykkää tästä sadekelistä. Nykyään noiden kanssa on lähdettävä lenkille heti kun kotiutuu töistä, pimento tulee jo neljän jälkeen eikä täällä säkkipimeässä ihan välttämättä huvita kävellä. Liian vilkas mielikuvitus...
Siinäpä se on taas viikonloppu käsillä. Kummipoika on tullut kaupunkiin ja tänään kävin jo visiitillä. Aika ihana vastaanotto kun toinen on oppinut puhumaan ja ensimmäisenä huutaa nimeltä kun sisälle menin. Autoilla on taas päristelty ja hiuksetkin taisi tulla harjattua=)

5 kommenttia:

  1. Onkin oikein komia herrasmies.Onni osaa poseeerata niin hienosti.

    Täälläkin on tullut vettä ja tuullut kovasti.Päivälläkin saa olla valot päällä että näkee ommella.

    Oikein mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Ihana herrasmies ja nappisilmä. Tykkääkl herrasmies trimmauksen jälkeisestä olosta? meillä oli joskus kääpiösnautseri ja trmmauksen jälkeen se meni sängyn alle piiloon ja luimisteli, sillä oli alaston olo.

    VastaaPoista
  3. No herrasmieshän se sieltä on kuoriutunut..ja ilme kertoo kaiken...Mitä teit mulle? Onneks on ohi? Huh...
    Ja toinen kattoo tarkkaavaisena että mitähän se mamma oikein puuhaa. Ihana postaus...Suloisia koiria ja ihanan näköinen nurkkaus, tuossa olisi kiva istua ja lukea joululehteä.

    Harmi, että joudun tuottamaan sulle surua, mutta meillä paistaa tänään aurinko, melkein pilvettömältä taivaalta ja lakanapyykki liehuu ulkona. Tai voihan se tänään paistaa myös teilläpäin.Toivon ainakin niin.

    Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  4. Komeasti osaa Onni poseerata kuvassa:)
    Suloinen koira.
    Ja suloinen on lukunurkkauskin ja kauniita astioita siellä hyllyssä.
    Meillä sataa nyt lauantai aamuna lunta ja pikku pakkkanen on.
    Toivotaan sinnekkin pian lunta valostuttamaan ulkoilua:)

    VastaaPoista
  5. Heissan ja kiitos!

    Onni ei oikeastaan ole moksiskaan trimmauksen jälkeen, pahempi on se hetki kun aloitetaan parturointi. Ei se oikein innostuneelta näytä aina...

    VastaaPoista

Hunksit ja Hanne kiittää kommentistasi <3