keskiviikko 22. joulukuuta 2010

22. luukku: joulutervehdyksiä

Meidän edellisen aiheen scandinavian hunksit kiittää saamastaan palautteesta. Ajattelin jos rupeaisi ihan kalenteria noista pykäämään, saisi varmaan tosi hienon. Kesällä esimerkiksi voisivat makoilla nurmikolla pelkät rusetit kaulassaan. Siinäpä onkin ideaa ensi vuodelle joululahjoiksi=) No mutta, nyt tämän päivän aiheeseen. Olen saanut ihania joulujuttuja vaikka jouluun on vielä pari päivää. Tällaisen piparkakkutalon saimme, kerkesin talon laittaa pöydälle niin jo oli asukas muuttanut taloon.
Tällainen talo meiltä täältä punaisen talon joulusta vielä puuttuikin, itse en olisi varmasti osannut moista tehdä. Kiitos Marille! Näin ihania paketteja sain, piti ihan kuvat ottaa ennenkuin raaskin avata:
Ja mitäs kaikkea ihanaa sisältä paljastuikaan.... Olen aivan onnesta mykkänä kyllä... Tällainen ihana taulu, jossa postikortti melkein sata vuotta vanha. Ja sitä pitsiä.... sitä ei voi koskaan olla liikaa meikäläiselle=)
Tässä lisää paketeista paljastuneita.... nuo ruusuthan on sytykepaloja, sanoin kyllä jo Teemullekin heti että näitä EI sitten polteta. Ja porukka eikun lisääntyy punaisessa talossa, tällainen kaunis enkeli liihotti meille eilen, tervetullut vieras. Pitäisiköhän sillekin olla oma pieni talo.
Ihania kortteja on tullut monen monta, kiitos kaikille lähettäneille! Tänä vuonna taisikin tulla ennätysmäärä... juuri nyt kun itse lähettelin tavallista vähemmän. Ihania kortteja kaikki, laitoin ne tuohon naruun keittiöön roikkumaan. Täytyy vielä mainita että tuo yhden kortin tonttu on todella tutun näköinen...
Ja olipa joku tonttu tuonut tänään minulle kukkasiakin. Ei voi kuin hymyillä kun näin ihania juttuja olen saanut.
Hyvä mieli näistä tulee, vaikka näin aikuisena ne lahjat ei joulussa tärkeintä ole. Tuo meidän Onni on muuten aika perso joululahjoille. Innoissaan aukaisee omansa ja sitten on jo muiden lahjojen kimpussa. Se on ihan mahoton, viime vuonna meinas aukaista äitin luona kuusen alta muidenkin lahjat jo päivällä. Eilen salakuljetin koirille ostamani lelut tuonne meidän komeroon niin kohta Onni juoksee sieltä iloisena lelu suussa... Parempaan piiloon pitää lelut meillä laittaa=) Huomiseen!

6 kommenttia:

  1. Minäkin yritin Lunalta piilossa paketoida sille tulevan pehmolelun, mutta sehän bongasi sen heti ja kiersi pöytää kuin kuumaa kuppia hyppien ja vingahdellen ja alkoi penkoa kaikkia pusseja ja paketteja. Lopulta oli vietävä lahjus kunnon piiloon ja tehtävä harhautus makupalalla, että sai pikkunakki mielenrauhan.

    Heti tilaisin sellaisen koiruli-kalenterin. Se olis NIIIIIIIIIIN paljon parempi kuin monet marketin almanakat.

    Varpu

    VastaaPoista
  2. Onni ja Luna on muutenkin aika samasta puusta veistetyt=) Huimia ovat.

    VastaaPoista
  3. Sullahan on ollut juhla päivä tänään:)
    Kivoja lahjoja olet saanut.Eikä koira kalenteri olis yhtään hullumpi idea;)
    Toivottelen nyt ihanaa ja rauhallista joulun aikaa sinulle ja muulle väelle punaiseen taloon:)

    VastaaPoista
  4. Ihania lahjoja olet saanut!Teillä on aika veikeä hunksi siellä,mistä ihmeestä se tiesi lahjasta mihin veit??

    VastaaPoista
  5. Voi kun ihania lahjoja olet saanut ja varmasti ne ansainnutkin.
    Senkun kalenteria tekemään.
    Leppoisaa ihana joulua sinne punaseen taloon toivottelen!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista Te ihanat!

    Minttunen: en tiiä mistä se tiesi, se on aika ihme hunksi=) Muuten on niin herrasmies että ei mittään pahojaan tee, mutta joululahjat on sen heikko kohta.

    VastaaPoista

Hunksit ja Hanne kiittää kommentistasi <3