torstai 23. joulukuuta 2010

23. luukku: Tonttu

Tuima talven on pakkanen,
tähdet kiiluvat yössä.
Kansa kartanon hiljaisen
nukkuu jo, uupunut työssä.
Verkkaan vaeltaa kiekko kuun,
lunta täynnä on oksat puun,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
Ometan ukselle vaiti jää
harmaana hankea vasten,
kuuta taivaalla tirkistää
tuttuna vanhain ja lasten,
katsoo muuria hongiston
takana nukkuvan kartanon,
pohtien iäti uutta
ongelman salaisuutta.
Kouransa partaan ja tukkaan vie,
puistaa päätä ja hilkkaa-
"ei, tämä pulmista vaikein lie,
ei, tämä järkeä pilkkaa"-
heittää, niinkuin jo kiire ois,
moiset pulmat ja mietteet pois,
lähtee toimeen ja työhön,
lähtee puuhiinsa yöhön.

Aitat tutkii hän peljäten
lukkojen auki jäävän-
lehmät lehdoista uneksien
torkkuvat oljilla läävän:
ruuna myös unen heinää syö,
suitset ja siimat ei selkään lyö:
seimeensä saa se tuohon
tuoreen ja tuoksuvan ruohon.
Lampaat ja vuonat karsinaan
makuulle jättää ukko;
kanatkin nukkuvat orsillaan,
ylinnä ylpeä kukko.
Koppiinsa Vahti vainun saa,
nousee ja häntää heiluttaa,
tonttu harmajanuttu
Vahdille kyllä on tuttu.
Pirttiin puikkii hän nähdäkseen
isäntäväkensä oivan,
tietäen heidän siunanneen
tonttunsa työn ja hoivan;
sitten hiipii hän lasten luo
nähdäkseen vesat hennot nuo;
ken sitä kummeksis juuri:
hälle se onni on suuri.

Halki sukujen vaihtuvan
seuras hän ihmeellistä
näkyä pienten nukkujain-
mistä he saapuvat, mistä?
Polvi varttui ja ahkeroi,
vanheni, lähti - mut minne, oi?
Ongelma eessä on jälleen
selvittämättä tälleen.
Viimein jää ladon parveen hän,
siellä hän vartoo kesää
tuoksussa heinän lämpimän
lähellä pääskysen pesää:
vaikka pääsky nyt poissa on,
kukkiin noustessa nurmikon
saapuu se tänne varmaan
seurassa puolison armaan.
Silloin se laulaa ja tirskuttaa
matkamuistoja tieltä,
mutta ei tunne ongelmaa,
näin joka vaivaa mieltä.
Seinän raosta paistaa kuu
vanhuksen rintaan heijastuu,
kuunsäde kimaltaa partaan
tontun miettivän, hartaan.

Vaiti metsä on lintuineen,
luonnon mahlat jäässä,
koski vain ihan hiljalleen
pauhaa matkojen päässä.
Tonttu lumoissa kuutamon
kuulevinaan ajan virtaa on,
miettii, minne se vienee,
missä sen lähde lienee.
Tuima talven on pakkanen,
tähdet kiiluvat yöhön,
kansa kartanon hiljaisen
nukkuu aamuun ja yöhön.
Verkkaan laskee jo kiekko kuun,
lunta täynnä on oksat puun,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.

Viktor Rydberg, Suom. Yrjö Jylhä

Täydellistä. Tämä laulu on kolahtanut mulle aivan täysillä. Nämä sanat ovat kirjasta nimeltä Suuri Joulukirja (vuodelta 1986). Olettekos te nähneet näitä versioista tästä runosta? Jos vain suinkin mahdollista niin ovat vielä paremmat, vanhahtava kieli vielä käy tähän tunnelmaan niin hyvin. Voi tonttu-parkaa, miettii vaan pulmaa...

5 kommenttia:

  1. Enpä olekaan aiemmin noita sanoja lukenut.
    Talvista on sielläkin suunnalla.

    Ihanat poseerauskuvat teidän pojista.Niin ovat suloisia.

    Oikein lämmintä ja rauhaisaa Joulua sinne punaiseen taloon.

    VastaaPoista
  2. Joulurauhaa toivotan teille noihin kauniisiin ja lumisiin maisemiin:).

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat ympäristöstäsi.

    Toivotan sinne kauniiseen punaiseen taloon oikein iloista joulua, vapahtajan syntymäjuhlaa.

    VastaaPoista
  4. Kivat sanat nuokin:)
    Käypä sinä kuuntelemassa minun blogissa Aaron Nevillen iki ihana versio Ave Mariasta.

    VastaaPoista
  5. Kiitokset teille! Ja ihanaa joulua!

    VastaaPoista

Hunksit ja Hanne kiittää kommentistasi <3