sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Joulujuttuja

Heips taas kaikille! Joulu alkaa tältä vuodelta olla ohi, ainakin kalenterin mukaan, minä aion vielä fiilistellä uuteen vuoteen asti. Tosin koristeet meiltä ei lähde minnekkään ennen loppiaista. Mulla onkin tuleva viikko lomaa, voin ihan hyvin olla joulutunnelmissa vielä.
Aivan ihanan joulun sain taas viettää. Ihania ihmisiä, mukavaa tunnelmaa ja hyvää ruokaa. Niin ja niitä lahjojakin... =) Elokuvia on katseltu ja rentouduttu, ehkä ihan vähän herkuteltukin... Ja tein kuten "uhosinkin", olen herännyt joka aamu kuudelta ja valvonut iltamyöhään. Päätin nimittäin että nää on ne vuoden ihanimmat päivät ja silloin ei nukuta. Tosin piti ihan pienet päikkärit aina ottaa...
Koiratkin sai lahjoja. Onni oli tuttuun tapaansa taas vähän liiankin innoissaan lahjoista. Muiden lahjoista. Tuli käsistä riipimään kun kuuli paperin rapinaa. Se oli kyllä ihan mahotonta Onnin kanssa. Äitin ja iskän luona ollessa rapisteli siellä kuusen alla koko ajan. Tässä Onni kuitenkin avaa ihan omaa lahjaansa luvan kanssa:
Ja tässä toinen onnellinen pallon omistaja. Tuota palloa onkin saanut tämän päivää heitellä. Jossain asiassa sentään Veeti on se jolla on käytöstavat, sitä ei muiden lahjat kiinnostaneet. Kuva vähän epäselvä, mutta varmaan erotatte tuosta uuden karhean pallon ja sen uuden onnellisen omistajan=)
Mitä lie joulupukki halusi vihjata antaessaan tällaisen kyltin joululahjaksi. Allekirjoitan kyllä tuon väittämän ihan täysin, eli taisi joulupukki ihan oikeeseen osoitteeseen kyltin tuoda.
Ihana joulu! Ihanat jahlat ja ihanat ihmiset. Kyllä taas jaksaa vuoden hehkuttaa tulevaa joulua! Terveisiä vaan tutuille...=)

7 kommenttia:

  1. Pikku-tonttu tuossa ylhäällä saa joka kerta hymyn huulille, kun vierailen täällä.
    Päikkärit kuuluu asiaan joulunpyhinä.
    Veeti näyttääkin viattomalta tuossa kuvassa :).
    Mukavaa lomaviikkoa.

    VastaaPoista
  2. Sinä olet nauttinut täysin siemauksin joulusta. Niin se kuuluukin olla.
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Liisa vei sanat suustani, huomaan, että olet todellakin nauttinut joulusta täysin siemauksin, ja se on hyvä se.

    Itselläni on vähän jouluähky, en tiedä miksi...jotenkin olen ihan onnessani kun alkaa taas arki ja aherrus ja K E V Ä T ....;=)

    Mutta Hanne, OIKEIN IHANAA UUTTA VUOTTA 2011 sulle ja kiva kun saan käydä teillä kyläilemässä, näin virtuaalisesti.;=)

    Niin ja pojat on poikia, kyllä on suloisia koirasi...Väinökin tykkää rapistella lahjojaan ja vähän muidenkin.

    VastaaPoista
  4. niin ja tuo kyltti on kiva, minullakin on noita samanlaisia, ei tosin tuota...;=)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa joulun viettoa teillä:)
    Ja mukavaa lomaa ja nautiskeluja vuoden viimeiselle viikolle:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista. Mukavaa viikon jatkoa teille!

    VastaaPoista

Hunksit ja Hanne kiittää kommentistasi <3