perjantai 21. tammikuuta 2011

Viikonlopun viettoa ja tunnustuksia

Kiitokset kaikille kommentoijille ja uusille lukijoille. Ja tietenkin vanhoille lukijoille=) Se olisi taas viikonloppu edessä. Tämä hetki se on se viikon paras hetki, perjantai-ilta. Kaksi kokonaista päivää edessä ihan vapaata, huh, onhan noissa viettämistä ;) Kuvat on taas meitin ruokasalista, sitä samaa vanhaa, mitään uutta ei oikeastaan ole tapahtunut. Pikkuisen on järjestys vaihtunut, kun kuusi läks pihalle, mutta muuten ihan sitä samaa.
Eli sama hiljaiselo edelleen jatkuu. Tarkoitus olisi tänä viikonloppuna olla vaan, koirain kanssa lenkkeillä ja rentoutua. Kirjaa tekis mieli lukea mutta kun sain kesällä luettua kaikki pohjantähdet niin sen jälkeen en ole keksinyt mitä lukis... Tuollahan tuo Tuntematon sotilas kyllä vielä hyllyssä olisi, jos vaikka yrittäisi sitä lukea. Hyviä kirjaideoita?
Onkos teillä muuten tässä blogin pidossa koskaan niin että joskus tuntuu että juttu luistaa kun vaan kerkiää kirjoittaa ja välillä tuntuu että tulee ihan mahottoman tökstöks-tekstiä. No, minulla on tänään vissiin sellainen päivä. Ei niin sanotusti juttu luista=)
Tunnustuksia olen saanut kaksikin kappaletta, blogeista Markka-aika ja Alice in Wonderland. Kiitokset hei teille! Ihania blogeja molemmat.
Niin ja asiaan kai kuuluu kertoilla joitan (7) asioita itsestäni.... hmmm, tässä voi mennä jonkin aikaa...

1. Olen aika neuroottinen... tuijotan hellaa varmaan sen viis minuuttia kun lähen töihin, oikeastaan tämä on vielä korostunut kun muutettiin omaan taloon, pelottaa kai enemmän jos uuni jää päälle=)

2. Neuroottisuus osa 2: Koirat. Olen tässä vuosien mittaan aika monta hätäpuhelua soittanut kavereille (terveiset Varpulle) kun olen säikähtänyt millon mistäkin. Turhaan. Keksin alle minuutissa kaikki karmeimmat vaihtoehdot mitä niillä voi olla jos ne minun mielestä on jotenkin outoja. Ikinä niillä ei mitään ole ollut.

3.Olen omistanut 3 autoa eläissäni, kaikki Microja. Siis Micra-merkkisiä=) Ihan parraita autoja, vaikka kavereiden mielestä microilla ajaa vaan mummot.

4. Olen melko hullaantunut Pieni talo preerialla sarjaan. Mulla on kaikki suomessa ilmestyneet dvd:t. Aluksi bloginkin nimeksi piti tulla Pieni talo maalla, mutta se oli jo varattu vissiin kun ei onnistunut.

5. Vaikka äitini on ihan hurja tekemään käsitöitä, se neuloo vaikka unissaan, niin minä en kyllä osaa käsitöitä ollenkaan.

6. Olen ihan toivoton kynsien pureskelija. Miun näpit on ihan hirveen näköset.

7. Oon tennari-ihminen, kuleksin tennareissa kesät talvet. Varmaan pitäisi kasvaa aikuiseksi ja ostaa jotkut aikuisten kengät, mutta aina vaan päädyn tennareihin. Kahta en vaihda: tennareita ja Micraa=)

Siihen on hyvä päättää. Viikonloppuja!

7 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis pöytäliin sinulla on pöydällä, onko sekin äitisi ompelema?
    Kivoja tunnustuksia sinulla.
    rohkeasti kirjoitettu,uskalla olla itsesi.
    Ei muuta kuin Rentouttavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiva lukea sinusta enemmän. Ja kuinka kaunis teidän ruokailuhuone onkaan. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Olenpa lukenu tätä siun blogia alusta pitäen ja nyt ehottelen sulle lukemista:Lue Anna Kareninat nyt ensiksi, sitten jos ne ei inspiroi niin hovimäki voisi olla sellasta mistä tykkäisit. Ja hei lähempänä TPA:ta on Juhani Ahon rautatie ja Ilmari Kiannon punainen viiva. Siinäpä lukemista iltojen iloksi:)

    -Juanita-

    VastaaPoista
  4. Kiva kun tunnustit! Hauska kuulla jotain uutta blogiystävistä, tai siis nähdä. Aika monista tunnustuksista tunnistaa itsensäkin, kuten minä tuosta kynsienpureskelemisesta ja hellan vahtaamisesta.

    Minulla ainakin on niin, että välillä tänne blogiin on kerrottavaa ja kuvia niin paljon, että ei tiedä mistä alottas, toisinaan taas ei mitään.

    Kaunis sisustus noissa kuvissa, innostuin pöydällä olevista kukista niin, että on pakko lähteä ostamaan itsellekin neilikoita (oliko ne?) kunhan kaupat aukee.

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Sylvi: Kiitos, liina ei ole äitin tekemä, on kylläkin äitin kirpparilta löytämä=)

    Liisalle kiitos!

    Juanita: kiitos kirjaehdotuksista, siinä tulikin paljon hyviä ehdotuksia, täytyykin kirjastoon lähteä listan kanssa=) ja kiva kun olet blogia lukenut!

    Markka: Juu neilikoitahan ne, tykkään niistä koska ne kestää niin pitkään.

    Hyviä viikonloppuja teille ja kiitos kommenteista!

    VastaaPoista
  6. Kiitos visiitistäsi! Voih, mä oon niin huono lukemaan mitään kirjoja, oon aina ollut ja sen kyllä huomaa ; DD Mielikuvitusta ei ole pätkääkään jne. Ja nyt on sellanen tilanne ettei illalla, kun sänkyyn pääsee lopulta, ensimmäisenä mielessä lukea vaan painaa pää kiltisti tyynyyn ja nukahtaa. Joskus mietinkin että jos olisin aloittanut blogin pitämisen ihan vaan muuten niin ei varmaan kovin juttu luistaisi, nyt mulla on postattavaa kun teen kakun tai jotain muuta. En kuitenkaan tohtisi kirjotella niitä näitä elämästänikään, julkisesti meinaan, kahden kesken kyllä voin puhua pulputtaa muttei olisi rohkeutta kertoa paljonkaan koko maailmalle. Jep mutta hyvää viikonloppua! Lukuiloa!

    VastaaPoista
  7. Helppo! Päätalo, koko tuotanto. Aloita Huonemiehen pojasta.
    - Haidi

    VastaaPoista

Hunksit ja Hanne kiittää kommentistasi <3