tiistai 8. maaliskuuta 2011

Remonttihaaveita

Heips! Tätä se kevät teettää, ihan hirveestä yyberväsymyksestä huolimatta (tai juuri sen takia) aivot käy ylikierroksella, suunnitelmia suunnitelmien perään mitä kaikkea sitä kevään ja kesän aikana pitääkään tehdä. Noh, päällimmäisenä tietenkin se lattiaremppa. Varovaisena toiveena on että tässä lähitulevaisuudessa sekin toteutuisi.
Onko kellään (tai siis ihan varmaan on) kokemusta vanhan talon lattiarempasta? Tarkoitus siis on saada tänne alakertaankin lautalattia. Niin ja ihan tälleen naisen logiikalla (jolla ei juuri rempoista hirveesti käsitystä ole) toiveissa olis että kun ruokasalin ja keittiön puolella laminaattien alla on se vanha lautalattia, että niistä sais edes toiseen huoneeseen laudat. Onko kokemusta että saako ne ehjänä irti ja voiko niitä sitten käyttää? Pakko niitä on ainakin irroitella kun tarkoitus on suoristaa samalla lattiat ja tietenkin tarkastaa tilanne sieltä alapuolelta samantien.
Sitten toinen ajatus. Tänään onki hyvä päivä kun ihan kaksi kappaletta ajatuksia päässä=) Yläkuvassa olevan peiliseinästä haluaisin ottaa hirret esille. Mutta kun siinä on ollut ikkuna. Ei taida olla muuta vaihtoehtoa kun laittaa siihen ikkuna tai antaa olla? No mullahan ihan pimeenä unelmana on (jos voittaisin lotossa) että muuttaisin tätä taloa enemmän sen näköiseksi kun se on aikanaan ollut, että sen puoleen ikkunan laittaminen tuohon puoltaisi sitä ajatusta. Niin ja jos se lottovoitto tulee niin ehdottomasti vaihtaisin muutkin ikkunat vanhan mallisiksi. Jossain vaiheessa ne on vaihdettava, tuli voitto tai ei=)
Teemaan liittyen remppakirjaa on luettu, kunhan mä tuon lukasen niin tiedän kaikki vastaukset ja osaan itte ruveta remontoimaan, eikö niin?! Meillä tässä olkkarissa (joka on laajennusosa) on lattialämmitys ja ilmeisesti tähän ei voi lautalattiaa laittaa=( Mitähän sitä tähän keksii, kuitenkin samantyylinen sen pitää olla kun muutkin huoneet.
Tämän kuvan myötä oikein ihanaa naistenpäivää kaikki naiset! Kukka sille, joka jaksoi tämän lukea ja toinen mokoma jos vielä viititte vastata kysymyksiin! Remppalöpinät ihan taatusti jatkuu, en vaan viitsinyt ihan kaikkea tähän laittaa, sitä ei ois jaksanut kukaan lukea.

14 kommenttia:

  1. Voi kun osaisin vastata kysymyksiisi.
    Meidän poika osti vanhan talon 10v sitten. Suloseni auttoi ja otti korkkimatot pois kun siellä alla oli vanha puulatti.
    Sitten sulo liippasi en ja lakkasi ja joissakin huoneissa öljysi lattiat.

    Että sellasta.
    Hyvää naistenpäivän iltaa sinulle ja toivottavasti saat paljon ideoita..

    VastaaPoista
  2. loppuun jutun luin..:) Valitettavasti en osaa vastata kysymyksiisi.
    Hyvää Naistenpäivän iltaa!

    VastaaPoista
  3. Kivoja remppa ideoita ja toivotaan että pääset pian toteuttamaan suunnitelmiasi... toivottavasti kirjassa olisi hyviä vinkkejä!!

    Kyllä me naisetkin osataan rempata vaikka mitä kunhan vaan aloitetaan :) ja hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty :) Iloista naistenpäivä iltaa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Enpä osaa vastata kysymyksiin,kun meillä on laminaattia ja sen alla betoni:)
    Mutta hyvältä kuulostaa hirrelle laittaminen ja ikkuna:)
    Remppahommat on kivoja ja tekemällä oppii!
    Mukavaa naistenpäivää!

    VastaaPoista
  5. En osaa oikein neuvoa, vaikka naiset osaa kaikkea!, mutta ihanaa naistenpäivää kummiskin:)
    -Hanne-

    VastaaPoista
  6. kaunista teidän olohuoneessa!
    valitettavasti en osaa myöskään minä remonttiasioissa auttaa.. :(
    iloista naistenpäivää täältä lahden takaa toivottelen!

    VastaaPoista
  7. Onneks meille kuitenkin on nämä hankalimmat muutokset tulossa ihan remppamies tekemään. Saattais muuten laudat olla vielä enemmän vinossa=) Mutta toisaalta, eihän se oo niin justiinsa kun vanhassa talossa ollaan.

    VastaaPoista
  8. En osaa neuvoa lattioiden teossa, mutta ihastelen sen sijaan sujuvasti kauniita kuvia teiltä. Silmä lepää näissä kuvissa.

    Mukavaa naistenpäivän iltaa!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kukasta, loppuun luin, eikä tehnyt tiukkaakaan :)

    Ja ihanaa Naistenpäivän iltaa ennätän vielä toivotella ♥

    VastaaPoista
  10. Naistenpäivän jälkeen voin tunnustaa,jotta en voi auttaa lattiaremppa hommmassa.Parasta jättää ne hommat ammattilaisille:)
    Kylläpä on kaunis auringonvalo kuvissa:)Ja niin on seesteisen kaunista.Onko sinulla muuten keittiössä ruokapöytää,kun on teillä tuo ihana ruokailusali?No,nyt meni uteluksi....

    VastaaPoista
  11. Varmasti kärsivällisyydellä saa laudat ehjänä irti, jos ne on ehjinä säilyäkseen, eli ovat siis vielä kovaa puuta. Ja sitten kun irrottaa niin pitää muistaa numeroida lankut, että saa samassa järjestykseeä takaisin ja voi sitten uusia sen välissä olleen rikki menneen lankun.

    Ja jos joudutte muun remontin ajan säilyttää lankkuja ulkona, niin ne pitää antaa olla kiinnittämättä sisällä aika kauan, että kosteus tasaantuu taas sisätilan alhaiseen kosteuteen, jolloin ei kiinnittämisen jälkeen la lattia rakoilla.

    Ja virallinen ohje on, että lattialämmityksen päälle voi laittaa lautalattian, jonka paksuus on noin 25-30mm, mutta sitä paksumpi lauta eristää liikaa... ja tuo paksuus onkin normaali lattialautojen paksuus.

    Samanlainen maali vain pintaan, niin katoaa aika hyvin uudet ja vanhat lankut sinne keskenään. Ja uudet lankut voi jättää aluksi ilman maalia, että niihin tulee kolhuja ja kulumaa:).

    VastaaPoista
  12. Kiitos kukasta *hih'. Voisiko olla sen hirsiseinän ikkuna-jutksan kohdalla niin, että mitä ei voi peittää sitä pitää korostaa...jollain...ellei laita sitä ikkunaa siihen takaisin.
    Mukavia remppahetkiä sitten kun se aika koittaa.

    VastaaPoista
  13. Tänne löysin mutkien kautta ja voi taivas mjikä tunnelma teillä <3 Huokaus vain pääsi!!! Nyt on lasten päikkyjen aikana pakko tulla lukasemaan tarkemmin <3

    VastaaPoista
  14. Kiitokset friidut. Kukan olette ansainneet ihan jokainen=)

    Pitsienkeli: Meillä ei keittiössä ruokapöytää ole. Vielä. Olen haaveillut jos saisin sinne sellaisen pienen pöydän johon voisin ostaa jonkun tosi ihanan vahakankaan. Eli tilauksessa on=)

    Kirsille iso kiitos neuvoista ja vinkeistä. Olen vieläkin salaa tyytyväinen neuvostasi olla maalamatta tätä olkkarin hirsiseinää. Huh, onneksi en mennyt maalaamaan.

    Markka: Tuota olen miettinyt, että jos siihen kehittäis jonkun hyllysysteemin. Tai sitten sen ikkunan.

    Sari kiitos ihanasta kommentista. Piristit kyllä päiväni, tulin oikein hyvälle tuulelle=)

    VastaaPoista

Hunksit ja Hanne kiittää kommentistasi <3