keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Höpötyksiä

Heissan ja kiitos kommenteista edelliseen. Niin on tullut uudella menopelillä pitkin maita ja mantuja ajeltua ettei jouda edes blogiaan päivittämään=) Vai olisko syynä kuitenkin se ettei ole oikein mitään mainitsemisen arvoista tapahtunut... hmm....
Aika hiljaista on ollut. Rempan jäljiltä on kaikki saatu paikalleen niin ei oikein sisustaminen sen kummemmin innosta, on vaan onnellinen siitä kun tavarat on paikallaan. Niin ja tälleen kesällä muutenkin taitaa vauhti hiljentyä sisätiloissa.
Ilmat ovat olleet vaihtelevat. Saman päivän aikana sataa ja paistaa vuorotellen, eilen oli ukkostakin täälläpäin. Viikonloppuna käytiin veneilemässä ja olipas ihanaa! Meiltä on tästä järvelle matkaa n. kilsa ja siellä meillä oma soutuvene. Viime kesänä jäi veneilyt vähiin mutta tänä kesänä täytyy ryhdistäytyä.
Ei siis mitään sen kummempaa täällä. Aika väsynytkin olen ollut, eikä edes pihakeinussa ole pystynyt päiväuniaan ottamaan, pöh! Onneksi on vähän pidempi viikonloppu edessä.
Nämä kuvat ovat yläkerrasta. Pientä pintaremppaa pitäisi sielläkin tehdä, kuten esimerkiksi maalata noi kaiteet. Inspiraatiota odotellessa. Onneksi ovat vähän niinkuin poissa silmistä ja sitä myöten poissa mielestä=) Yläkertaan kun illalla väsyneenä kampeaa nukkumaan ja aamulla silmät ristissä heräilee ja kömpii alas niin ei noita edes huomaa=)

10 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!! (taas:))
    Oikein hauskaa Juhannusta!!

    VastaaPoista
  2. Kyllä on niiiin kaunis koti teillä ja monenmonituista hurmaavaa esinettä=D Mainiota juhannusta satoi tai paistoi!

    VastaaPoista
  3. Sinulla on kaikkea ihanaa siellä esillä:)
    Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  4. Ihastuttava pieni nurkkaus sulla yläkerrassa! Soutuveneily kuulostaa niin ihanalta!

    VastaaPoista
  5. Kyllä on teillä niin kaunista, että ei ihme, jos on olo, että kaikki on kohillaan :) Nauti nyt vaan tuosta olosta, kyllä se vielä sekin päivä koittaa, kun kaipaat taas jotain muutosta, hih ;)

    Ihanaa, soutuveneellä järvelle...huoh...

    Oikein mukavaa keskikesänjuhlaa teille! Rapsut hunkseille ;))

    VastaaPoista
  6. Pitäähän sitä nautiskellakin väliin ja ihastella aikaansaannoksistaan:)Minä kun pistän pitkäkseni, niin johan rupeaa inspiksiä pukkaamaan...
    Soutuveneily kelejä teille ja mukavaa juhannusta!Toivotaan aurinkoa:)

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia! Ihan luksusta, kun on veneily mahdollisuus noin lähellä :) Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  8. Hyvää juhannusta ja mukavia souteluhetkiä teille :) Järvellä olo on ihanata!!

    VastaaPoista
  9. Kylläpä onkin kaunista teillä yläkerrassa:) Oikein ihanaa juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
  10. Hauskaa juhannusta ja muistahan levätä.

    VastaaPoista

Hunksit ja Hanne kiittää kommentistasi <3