perjantai 11. marraskuuta 2011

Lisää tonttuja taloon

Meille muuttikin tänne punaiseen taloon eilen tällainen friidu. Ihana friidu. Piti heti päästä Onnin kanssa patsastelemaan. Pitkään oon haaveillut tollaisesta isosta tontusta ja nyt oli se hetki kun se oli saatava. Ja kun meillä näitä hunkseja on talo täynnä niin on se hyvä että vähän hameväkeäkin saatiin lisää=)
Tuohan on ihan hunksi-tason kuva, Onnilta puuttuu vaan rusnetti kaulasta. En tiedä, katsotaan nyt miten pitkään menee että yöllä täällä hipsiessä saan sydärin kun säikähdän että kuka siinä sohvalla istuu=) Sain eilisellä reissulla myös vähän vihreetä tänne meille:
Vähän tuntuu että onko noi astetta liian runsaat ja korkeat mutta ei ollut vaihtoehtoja, kun mitään pöytämalleja en halunnut. Olkkarissa myös oma puu=) Kuvat on taas ihan hanurista kun ulkona on niin pimeetä taas kerran. Äitiltä sain kassillisen ihania käsitöitä, tässä yksi tuotos, langoista tehty kranssi:
Vaihdoin sen tuohon ruokasalin peilin päälle, vähän jo talvisempaa värimaailmaa. Sain myös muita iiiihania juttuja, olen niitä tänne viritellytkin, niistä kuvia sitten myöhemmin.
Muutenkin olen täällä taas laitellut sitä sun tätä sinne sun tänne. Sellaista pientä säätöä=) Kuten esmes tuohon lyhtyyn muutti kukkanen. Tuota lyhtyä kun en halua ulos viedä, ainakaan näillä kosteille keleillä, luulen että noi puuosat menee sellaseks ruman näköseks. Olkoon nyt sitten tuossa.
Tämä hunksi on liimautunut meikäläisen kylkeen kiinni. Äsken kuunneltiin poski poskea vasten Loirin joululevyä. Veeti nukkui vasussaan mahdollisimman pienellä kerällä, luuli varmaan että nyt ne on tulleet hulluiksi=) Onni on niin myötätuntonen, kun oikein kurja olo on niin se ihan kuin aavistais että nyt ei oo kaikki hyvin ja tunkee partanaamansa kaulaan kiinni.
Joo tuossa se kuvassa katsoo tuolla "Ai mää vai?"-ilmeellä. Vaatimaton hunksi. Almalta sain ihanasta Vaahteramäen eloa -blogista tunnustuksen. Kiitos Almalle! Nää on aina mukavia, kun sitä aina miettii että kaikkien muiden blogit on niin paljon parempia ja hienompia kuin oma ja sit joku on sitä mieltä että no, kyllä siellä punaisessa talossakin ihan jees-juttuja on=)
Nyt taidan taas oikaista tähän sohvalle ja hunksi-seurassa ruveta kuuntelemaan joululauluja. Onneks voi ihan armotta availla ääntään kun Teemukaan ei ole kotona ja naapurit sopivan matkan päässä=) Viikonloppuja!

9 kommenttia:

  1. You have a lovely blog :))
    Ja vallan ihana friidu !!

    VastaaPoista
  2. Tonttu neito käy kuin nenä päähän sinne punaisen talon sohvalle!Minä kans haaveilen tuosta isoimmasta tontusta.Oonkin kirjoittanut pukille...

    Kiva blogihan sulla on.Jokaisella omanlaisensa.

    Kiva äiti sulla,kun väsäilee sulle kaikkia hienouksia.Niin kuin tuo kranssi,esmes.
    Kivaa ja tunnelmallista viikonvaihdetta=)

    VastaaPoista
  3. Kauniita ja tunnelmallisia kuvia!

    Saako tonttu-neito olla rauhassa...ettei päädy hunksin leikkeihin? Luulempa, että meillä saisivat tonttuneidot kyytiä...☺

    VastaaPoista
  4. Niin ihania kuvia taas:)
    Kiva tuollanen mielenkohottaja hunksi tassuterapiaa parhaimmillaan:D

    VastaaPoista
  5. Kiva tonttu-neiti ja sopivan kokoinen kaveri koirallekin =D Sulla se riittää puhtia kupsutella ja laitella kotona. Ihanaa! Meillä on huusholli kaaoksessa kun on taas joulumyyjäisvalmistelut pahimmillaan.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus taas kerran.
    Mukavaa viikonloppua sinne punaiseen taloon.

    VastaaPoista
  7. Onnea tunnarista, olet sen todellakin ansainnut, niin kiva on täällä punaisessa talossa ja hunksejen luona aina kyläillä! Nyt olikin jäänyt monta juttua lukematta, kun on muut hommat syöneet blogiaikaani :(
    Tuommonen iso tonttu ois kyllä kiva...mut voin kuvitella että sitä säikähtäis yöllä hipsiessä hih ;)
    Ihana oli tuolla alempana teidän kartanon historian kertomus kuvineen myös!
    Meilläkatsellaan muuten nykyisin lähes päivittäin Lumiukko. Sillä mennään meillä joulua kohti siis ;)

    VastaaPoista
  8. Hyvä on tonttuneidon istuskella, kun on tuollainen hunks-herra vierellä. =D)
    Minkin olen miettinyt ison tontun hankkimista, mutta mietityttää vähän. Dalmiksella on aina yksin jäätyään tapana hoidella pehmoja ja saattaisi tonttukin löytää itsensä dalmiksen makuualustana.
    Kyllähän joulua jo pikkuhiljaa laittaa voi. Se on muuten niin pieni hetki, kun kaikki kaunis on esillä.

    Mukavaa marraskuun jatkoa!

    VastaaPoista

Hunksit ja Hanne kiittää kommentistasi <3