lauantai 18. helmikuuta 2012
Yläkerrassa kaikki ok?
Heh, ottaen huomioon viime minun viikkojen jutut täälläkin tuon otsikon voisi ymmärtää kahdella eri tavalla. Ja molempiin vastaus on että EI!!! Mutta siltikin tämänkertainen sepustus koskee meidän talon yläkertaa, josta olen siis valitellut että kun en saa laitettua sitä millään mieleiseksi. Olen miettinytkin että jos ois ikinä mahdollisuus käyttää jotain sisustussuunnittelijaa niin tänne sellaisen tarvitsisin.
Enkä nyt väitä että meillä muuten mitenkään ammattimaisesti olisi sisustettu=) Olen vaan muihin huoneisiin ainakin silloin tällöin aina ihan tyytyväinen, se kai se tärkeintä on. Muttä tässä siis toinen puoli yläkerrasta, ns vanhan talon puoleinen tila. Ja alla olevassa kuvassa hormista eteenpäin on jatkopätkän puoleinen tila.
Hormille tarttis tehdä jotain, tuohan se kyllä vähän tuollaista industrial lookkia tänne=) Tän yläkerran ongelmat on ne että tässä on niin monen korkuista ja levyistä tilaa. Mitään hyvin korkeeta huonekalua tänne ei voi tuoda. Ja sit vielä sekin että tää on vähän kuitenkin sellainen tavaroiden vaihtopiste alakertaan nähden.
Ja kuten näistäkin kuvista voitte havaita, hunksi on erittäin hyvä sisustuselementti. Taitaa joka kuvasta pilkistellä=) Yläkerran osalta sain kaiteetkin vihdoin viime viikolla maalattua. Niin ja tuo kirjahylly roudattiin yläkertaan.
Tässä vielä lähikuva hunksista lukunurkkauksessaan. Kuten yläkuvasta näkyy, tämä puoli on matalempana kuin toinen puoli yläkerrasta. Johtuen että tuossa alapuolella on kylppäri ja siellä on katto alempana kuin muussa talossa. Täältä kun oksennustaudissa lähtee keskellä yötä alakertaan kylppäriin juoksemaan...=)
Ja nyt mennään jo hunksiopas edellä alakertaan.
Siinäpä se, meidän yläkerta. Kesällä tarkenee kun oikein helteet tulee=) Huomenna sitten painavaa asiaa hunkseista. Eli te jotka ette hunkseista jaksa AINA lukea ja kuvia katsella niin kannattaa skipata. Mutta palaillaan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihana yläkerta! En tiiä mihin osioon sitä sisustussuunnittelijaa ajattelit tarvitsevasi! :D
VastaaPoistaMiks portaat on muuten kivat talossa? Hämmentävää.. Nehän on tavallaan aika epäkäytännölliset, mutta silti ihan hirvveen kivat aina kun niitä taloissa näkee :D
Mulla ei ainakaa ole yläkerta kunnossa ;)
Hauskat viikonloput jatkot!
Ei ole yläkerta kunnossa täälläkään vaikka yhdessä tasossa asutaankin=D Ruusan kanssa samaa mieltä,en minäkään suunnittelijan tarvetta huomaa,kaunnilta näyttää ja voi apua noita sun tavaroitas...Hirvesti kaikkea ihanaa!
VastaaPoistaNo jotenkin noissa kuvissa ei näytä todelliselta. Ei siellä esimerkiks äsken kun kävin niin tolta näyttänyt.
VastaaPoistaIhana valoisuus! No, valkoinenhan on aina hyvä väri. ;D
VastaaPoistaMinä tykkään teidän hormista kympillä just tuollaisena, tuo sopivasti särmää tilaan - mutta ymmärrän että kun sitä päivät pitkät katsoo ja jos se tökkii, niin se tökkii.
Kuvista päätellen yläkertanne on oikeesti tosi kiva, mihin sä sitä suunnittelijaa muka oikein tarvisit? ;))
Vaikka yhdessä tasossa asunkin, niin ei täälläkään yläkerta kunnossa :D
VastaaPoistaIhania aarteita....mä heti aloin himoita tota vanhaa ompelukonetta!
Tai siis jalkoja....mahtais mun Singeri näyttää makeelta tommosen tason päällä!!
Ja muuten, ilman Hunkseja sun kuvat alkais varmaan näyttää jotenkin oudoilta!!
*eikun huutonettiin*
Teillä on kyllä kaunista, mitään suunnittelijaa tarvitse!
VastaaPoistaKaunis yläkerta...tuolla näkee varmati kauniita unia...☺
VastaaPoistaNiin pallljon kaikkea kivaa katseltavaa! Pääsispä vielä tonkimaan.. :D
VastaaPoistaUpea valoisa yläkerta.Ei tartte mitään suunnittelijaa.
VastaaPoistaPaljon hienoja juttuja sieltä bongasin.
Komppaan edellisiä!
VastaaPoistaIhana tuo yläkerta ja piippukin! Ja nuo rappuset, ne ne vasta kauniit onkin!
Juu talvisin yhdessä ja kesällä kahdessa (mökillä) kerroksessa riittää kunnostettavaa. Eikä tämän emännän vintilläkään taida matot aina suorassa olla... ;D
Olipa mukava kurkistaa yläkertaankin. Ihana sisustus!
VastaaPoistaEttä hunkseilla oikein lukunurkkaus..., kyllä meidän dalmis olisi kateudesta ymmyrkäisenä, jos tuon kuulisi. Olen siis asiasta hiljaa.=)) Hänellä kun on kirjat visusti lasiovien takana. Oli pienempänä sen verran ahkera lukija, että luki kirjat kannesta kanteen ja sivut siinä samalla uunin syttöpaperiksi. Siitä kelpasi muistelmat ja romaanit sekä pari virsikirjaakin.
No, nyt hän on lehtien lukutouhuissa yksin ollessaan.
Ei hunkseihin voi kyllästyä tarinoiden eikä kuvien muodossa. Lisää vaan...
Ihana sisustus!
VastaaPoistaHunksit ovat tietenkin parhaat "sisustuselementit", mutta löytyyhän sieltä paljon muutakin esim. puukirnu, lampaantalja, pikkuikkunapeili, rukki, hormiin nojaava ovi + hormi. Vinot katot ja eri tasossa olevat tilat ovat makeat. Ja löytyihän sieltä myös valkoinen H-kirjain. H niin kuin Hunksi :).
Ja parhaan sisustussuunnittelijan löydät kaikista helpoiten, kun katsot peiliin.
Höpö höpö, sö mitään suunnittelijoita tarvitse, mut komppaan...Pepiköhän se oli, joka sanoi, että olis outoa, jos sun kuvissa ei näkyisi hunkseja. Varmaan alettais ihmetellä, että mitä sä oot niille tehnyt ;)
VastaaPoistaTeillä on tosi charmantti, hurmaava, symppis ja kotoisa yläkerta, onko siellä toisessa yläkerrassa kaikki kunnossa en kommentoi, heh ;D Täällä ei ainakaan ole ;)
Mukavaa sunnuntaita!
Tuohan on aivan ihana ja upea tuo yläkerta! Mie ottasin heti tuon ittelle! :) Ja nuo portaat, tahtoo *haaveilee portaista* :)
VastaaPoistaPs. Et millään viitsis mennä asetuksiin ottamaan sitä valokuvien näyttöä pois lightboxista, olis mukavampi katsoa kuvat yksitellen :)
VastaaPoistaKitoooos!
On sulla paljon kaikkee ihanaa tavaraa.Aina niitä ei varmaan ite osaa huomata tai arvostaa.Ihan kiva yläkertahan sulla on.Ja varmaan osaat ite sisustella,ilman niitä sisustussuunnittelijoita;)
VastaaPoistaJa siellähän on tuo sinun ihana vanha sinertävänvihree?pöytäkin.Minä laittaisin sen kyllä alakertaan kunniapaikalle.
Mukavaa sunnuntaita=)
Kaunis ja valoisa yläkerta.
VastaaPoistaKiitos friidut <3 Noi kuvat on vähän hämääviä, tila näyttää jotenkin isommalta kuin onkaan. Tuo yläkerta ei ole ihan koko talon kokoinen. Molemmilla puolilla kulkee vintit. Vintti pimeänä=)
VastaaPoistaMiun mielestä tuolla on liikaa sellaista pikkutavaraa. Pitäisi saada jotain isompia huonekaluja ja pois tuota pikkusälää. Aika paljon olen karsinutkin. Aitta onkin sitten sen näköinen...