sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Omia tekeleitä

Heh, historiallista. Voin esitellä blogini historian ekan kerran varmaan omia käsitöitäni (jos ei hunksien tuunausta lasketa). Osaan nimittäin tehdä ristipistoja! Muutama vuosi sitten olin ihan koukussa ristipistoihin ja varsinkin näihin tiettyihin tauluihin.
Tosta ylläolevasta kuvasta (Suuri käsityökerho ´79) olen siis tehnyt 4 taulua, 5. melkein valmis. Monta vuotta ne on tuolla aitan perukoilla pölyyntyneet mutta nyt hain sitten sisälle. Jos innostuis tekemään loppuun. Eli tuolla kuvan ohjeellahan ois voinut tehdä yhden ison taulun tai sitten osissa 6 pientä taulua. Ja minä siis olen 10 vuotta tehnyt noita pikkutauluina;) Tässä vielä kuva tuosta kokonaisuudesta:
Ja tässä sitten valmiita tauluja:
Järjestelin tänään tuossa noi mun langatkin lokeroihin. Kyllähän noita vielä olis jos inspis iskee niin voisin tehdä taulut loppuun. Onneks alusta asti tein niin että en samoja väejä käyttänyt noihin tauluihin. Esim ruoho ja tuo tie taitaa olla eri tauluissa vähän eri sävyä, ei sitten haittaa jatkossakaan tehdä eri sävyillä muita juttuja.
Tuo yks valmis on vielä kehystämättä, eikä tuossa toisessakaan paljon enää tekemistä olisi. Että en mie ihan totaalisen peukalo keskellä kämmentä ole=)
***
Hunksit lähetti lomakuvia Mallorcalta. Tässä niistä yksi. Lämmintä piisaa. Ja vettä.
Kiitos kaikille kommenteista <3 Aina yhtä mukava niitä lukea. Yritän vastailla tästä lähtien ihan kaikkiin. Vaikken mitään järkevää keksiskään=) Illemmalla vastailen teidän eilisiin ja tsekkaan blogit. Nyt täytyy rientää äitin ja iskän luo! Mukavaa alkavaa viikkoa!

22 kommenttia:

  1. Kauniita ristipistoja! Mulla ei riitä kärsivällisyys tuollaisiin ihanuuksiin. Tasan 3 kpl olen saanut aikaiseksi ja nekin olivat tosi pieniä tauluja...

    Mukavaa viikkoa sinnekin ja Mallorcalle terveisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten pienoinen ihme että noita tykkään tehä, en kovin kärsivällinen ihminen ole itsekään;)

      Poista
  2. Huippuihania! Tosi ihanat värit! Oikeat aarteet.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että koirulit ovat pääseet Mallorcalle lomalle =D Kateeksi käy. Kuvasta oikein huokuu välimerellinen tunnelma.

    Sinähän se olet varsin taitava, että ihan ristipistoja ja noin hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu aika välimerelliseltä näyttää;)

      Tiedä tuosta taitavuudesta...;)

      Poista
  4. UPEITA ristipistotauluja! Ei suuri yllätys, että yhdessä taulussa esiintyy lehmä. Etkös olekin jonkinasteinen lehmäfanaatikko?

    Neljä taulua kymmenessä vuodessa - hitaasti hyvä tulee. Multakin löytyy kaapin alahyllyiltä, sieltä ihan takaosasta tikkitakin raamit, kylpytakin kaavat, punotun kahvipakettikassin kahvipaketit, jne....

    Nyt vaan lempivalokuva Hunkseista esiin ja nettiin sivustolle:
    http://www.pcstitch.com/Download/Download.aspx
    tai
    http://www.ristipisto.fi/
    Ainakin sieltä löytyy apua, miten omasta valokuvasta saa tehtyä ristipistotyön. Varmaan ohjeita löytyy muualtakin? Hunksimöinen lätsä päässään ristipistotyönä - OMG!!!

    En ole koskaan käynyt Välimeren alueella. Aika jännä, että näkymät ovat aika samanlaisia Suomen järvimaiseman kanssa. Ei ihme, että Hunksit ovat viihtyneet Mallorcalla niin kauan - ihan kuin Suomen kesässä olisi.

    Lisää lomakuvia Mallorcalta kera Hunksien kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu lehmäfanaatikko olen! Varmaan tuon lehmän takia alunpitäen olen noita tauluja ruvennutkin tekemään=)

      No oikeesti tein nuo neljä taulua varmaan puolessa vuodessa, mutta nyt on mennyt 10 vuotta että en oo tehnyt mittään.

      Juu vesi on samanlaisen näköistä jokapuolella;) Ehkä tässä pientä lomaraporttia saan aikaiseksi hunksien lähettämien kuvien pohjalta=)

      Poista
  5. Näin sitä paljastuu ihmisistä yllättäviä piirteitä :)
    Ja ihan varmasti sait muistinvirkistystä siitä työsuhdelehmästä!!

    Mun on muuten pakko tunnustaa yks ikuisuusprojekti...kakskymppisenä ostin Unkarista pöytäliinan pohjakankaita, siis niitä oikein kukallisia, monivärisiä, aitoja unkarilaisia. Ja lankoja niiden kukkien tekoon tietysti.
    Ja aloin sitten tehdä liinaa, tein kukat ja varret ja ties mitkä krumeluurit ja aloin tehdä piparkakkureunaa....

    ....ja löysin sen koko työn kakskyt vuotta myöhemmin lankoineen jostain pahvilaatikosta jostain hornan tuutista!!
    Sanoisin, että aika hyvin jemmattu :)
    Piparkakkureunasta puuttui kakskyt senttiä, tein sen valmiilksi ja annoin liinan kaverille, joka oli tykästynyt siihen ikihyviksi!
    Mä en voinut sietää sitä silmissäni!
    Mistähän syystä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =)

      Mitähän synkkiä salaisuuksia mulla vielä onkaan paljastettavana=)

      Poista
  6. Voi minäkin muistan tuon lehden. Harmi vaan kun olen sen hukannut.
    Taitaa sinulla olla jo Hunkseja ikävä, kun ovat jo niin pitkään olleet lomailemassa. Mahtaa ne nauttia nyt elostaan kun on lämmintä ja pääsee uimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän noita vähän ikävä on. Enää pari viikkoa niin palautuvat takas=) Hunkseista on kuoriutunut oikeita ranta...hunkseja.

      Poista
  7. Kukas täällä on hehkutellut ettei osaa niin mitään käsitöitä;)Hienoja ristipistoja oot tehnyt.Iso homma on tuollaisessa pieneessäkin taulussa.Oot varmaan jo siinä tehdessäsi haaveillut maalais idyllistä.Nythän sulta puuttuu enää se oikea lehmä=)Ja possut ja kanaset.
    Mukavaa viikkoa=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kun noita heräteostoksia tulee aina silloin tällöin tehtyä, milloinkahan sitä tulee sitten hetken mielijohteesta ostettua se lehmä=)

      Poista
  8. Wau, noissa on ollut kyllä tekemistä!

    VastaaPoista
  9. Komioita ovat taulut!
    En ole koskaan Mallorcalla käynyt ja olen kovin ilahtunut - voisin viihtyä- rantahan muistuttaa ihan kotomaata! Olen pelännyt että siellä olisi vain piiitkää hiekkarantaa täynnä turisteja, mutta oikein viihtyisältä näyttää! Kiva kun tuli terkkuja<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin aika samannäköistä taitaa vesi olla joka maassa;)

      Poista

Hunksit ja Hanne kiittää kommentistasi <3