sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Merimies

Aika taianomaista juhannusta on täällä vietetty. En oikein tiedä mikä on totta ja mikä tarua. Ja en siis koko viikonlopun aikana ole ottanut kuin yhden saunapriiserin. Mutta siihen taikajuttuun; tässä yhtenä päivänä havahduin siihen pihalta kuului ihan hirveän kova pamahdus. Säikähdin suorastaan. Varovasti hyppäsin sohvalta ulos katsomaan mitä tapahtui. Pihassa oli...

...ihka oikea merimies! Veneineen ja koirineen. Piti kyllä hieraista silmiään pariinkin otteeseen ja vähäksi aikaa taisin laittaa silmät kiinnikin, mutta kun aukaisin silmät niin siinä ne vaan edelleen oli. Miten ihmeessä on pitänyt ryhmittyä että karauttaa veneellä meidän pihaan?! Sitä en vieläkään tiedä kun en tohtinut kysyä. Meiltä on lähimmälle järvelle matkaa kuitenkin kilometri ja merelle vielä vähän pidempi matka...

Merimies mittaili tohkeissaan meidän tiluksia ja mielessä jo välähti että onko ne sellaisia että ne voi vallata vaikka talon? 

Kutsuin sitten merimiehen sisälle kahville ja ajattelin että nyt täytyy rauhanomaisesti yrittää keskustella ja kuulustella vaivihkaa että mikähän merimiehen veneineen meille "ajoi". Aika vauhdikas oli merimies ja en meinannut pystyä jututtamaan ollenkaan. Siinä vaiheessa kun merimies iski Suomen lipun meidän kahvipöytään ajattelin että nyt se sitten otti tämän talon omakseen.

Mutta tiedättekös mitä!?! Helpotuksen huokaus kun merimies ottikin esille laskimensa...
...ja appelsiinit joita se meille oli tullut kaupittelemaan!!! No tietenkin! Olikin niin ystävällisen ja kiltin näköinen merimies että eikai se nyt mitään taloja valtaile. Sitäpaitsi eihän nyt merimiehet maalla pitkään viihdy!
Kaupanteon jälkeen merimies istui vielä viettämässä juhannusta hetken aikaa. Esitteli myös muita kauppaamiaan tavaroita; puuautoja ja pehmopupuja. Ja kertoili hurrrrjia juttuja maailmalta!
Ihan huippu merimies oli tämä! Kertakaikkiaan ihana juhannusvieras! Onkos tällaista merimiestä näkynyt kenenkään muun pihalla veneineen? Vai olikohan se unta...

3 kommenttia:

  1. Ihana merimies!:) Meillä oli täällä sellainen rekkamies aattona, joka pisti jo toisinaan avioriidankin meidän toisen morsiamen kanssa pystyyn. Sähäkkää on nykyajan rakkaus, nopeaa ja tulista:)

    VastaaPoista
  2. Merimies on erimies! :D

    Et kyllä ikinä usko, mutta vannon kautta kiven ja kannon, että juuri tänään meiän pihalla oli ihan oikea merimies ihan oikeassa veneessä!!! Täällä päin liikkunut merimies oli tosin hieman isompi kuin teidän pihalla vieraillut merimies ja sillä oli ihan oikea laivakoirakin mukanaan. Teidänkin merimiehellä näytti olleen myös yksi nelijalkainen matkassa mukana.

    No, kuinkas monta appelsiinia, puuautoa ja pehmopupua ostit?

    Eli unta et varmasti sinäkään ole nähnyt.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana merimies ja mikä vene...:)

    VastaaPoista

Hunksit ja Hanne kiittää kommentistasi <3