tiistai 17. heinäkuuta 2012

Aina yhdessä

Ah niin hempeä otsikko, mutta sopii niin tähän päivään=) Käytiin ystävän kanssa shoppailemassa ja taishan siinä työpäivän mittainen urakka ollakin. Kontiolahdella käytiin Ihan pienessä putiikissa ja sieltä sitten tuollainen hääpari lähti miun matkaan:

Olin siis poikapupua vailla, meillä kun kaikki puput on friiduja. No olihan siellä sitten tuo sulhaspoika mutta en millään raaskinut erottaa noita ja jättää morsmaikkua sinne itekseen=/ Oikeesti, aika pimeetä ja pitkään mietin että mitä teen, mutta siinä ne nyt molemmat istuksii käsi kädessä <3

Meiltä on viime aikoina löytynyt toinenkin kappale samantapaisia ystävyksiä. Aittaa siivotessa löytyi tuollaiset ikivanhat tossut, olin jo heittämässä mäkeen mutta ajattelin sitten että otanpa hunkseille leluksi. Mutta ei Veeti leikkinyt mörrimöykyllä, heti ekana iltana piti nukkua poski poskea vasten. Nyt on hunksilla unikaveri <3

Loppuun vielä pari kuvaa keittiöstä. Tässä otoksessa otettu ruokasalin ovelta eteiseen päin. Tässä nyt ei mitään muutoksia tullut maalaustohakassa mutta otinpa kuvan kun kerrankin oli ihan siistiä=)
Ja tässä maalauksen jäljiltä. En oikein tiiä tästä keittiöstä olenko tyytyväinen vieläkään. Verhot ainakin on liian siniset, en oikein tykkää. Mutta en vielä pitkiä verhoja laita, jos tässä nyt kuukauden ainakin viettäis näillä kesäverhoilla=) Tuon ikkunaseinän haluaisin vielä hirrelle ottaa niin tulis vähän väriä tähän huoneeseen. Mutta en vielä ole saanut tuota toista osapuolta innostumaan asiasta.
Onpas tänään ollut kiva päivä! Kun tässä on satanut jo vaikka miten pitkään niin oli kiva päästä ihmisten ilmoille. Ja toisekseen ilmakin suosi tänään! Ja ikäänkuin pisteenä iin päälle, kun tulin kotiin oli tontin reunaan ilmestynyt muutama metri pisteaitaa. Selvästi hyvä päivä!

18 kommenttia:

  1. Ihania, niin pupupari kuin Veetikin mörrimöykkyineen ♥

    Keittiö on kyllä kaunis!! Mut olihan se sitä jo aikaisemminkin (oonks mä sanonut jo sen...)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Miustakin! Nyt mie oon onnellinen että otin molemmat=)

      Poista
  3. Kaunis pupupari :)
    Tuollainen kiikkustuoli on minullakin etsinnässä, jospa jonakin päivänä..
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se sieltä vielä vastaan tulee, täydellinen kiikkustuoli.

      Samoin ihanaa viikkoa sulle!

      Poista
  4. Ihan oikein teit, kun pidit pupuset yhdessä.

    Ikkunaseinä hirrelle? Joo, kannatetaan.

    Eilisissä iltauutisissa ennustettiin, että täällä sataa tänään klo.15. Mikron kello näytti tasan 15.00, kun sade alkoi. Ja kylläpä taas satoikin. Eilen satoi tosin vieläkin enemmän. Ihan on syysfiilis.

    Luuletko, että pisteaita tulee valmiiksi tämän vuoden puolella? Se on varmasti valmiina kokonaisuutena upea näky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se tuo aita valmiiksi tule, hyvällä mallilla on jo! Ja on kyllä ihan mahottoman ihana! Ja entäs talvella sitten kun on noi seipäät kuurassa...

      Poista
  5. Ihanat pupuset ja Veeti selvästi tykkää saamastaan unilelusta

    VastaaPoista
  6. Ihana parivaljakko Veeti uuden ystävänsä kanssa :)

    En ole varmaan ennen saanut aikaiseksi kommentoida, mutta kaunis ja viihtyisä koti teillä. Silmä lepää kun katselee kuvia.

    VastaaPoista
  7. Voi että miten upee hääpari!Oikein vanhan ajan tyyliin.Ja kun istuskelevat siellä hirsiseinää vasten,paikka on täydellinen=)En minäkään olis voinut jättää toista sinne kauppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miustakin noi on nyt niin ihanat että onneksi otin molemmat! Mutta se on siellä kaupassa vähän eri tilanne aina kun kukkaro otsalla miettii että mitä ottaa ja mitä jättää=)

      Poista
  8. Toi teiän koti on kyl niin ihana tunnelmaltaan ! Onpa tosi suloinen unilelu ;D Veeti saa varmaan tosi kau..niit unet ! Iloa päivääsi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se kauniita unia näe, sen verran muikean näköisenä kaverin kanssa nukkuu. Ja kuorsaa=)

      Poista

Hunksit ja Hanne kiittää kommentistasi <3