perjantai 19. lokakuuta 2012

Lapsuuden muotia=)

Heissan! Ja kiitos kaikille hunksien vaalikampanjaan vastanneille. Hunkseilla kiirettä piisaa, huomenna ne kai jossain kojulla taas hernerokkaa jakaa;) Pakko laittaa tähän kuvan puvusta jonka äitiltä sain. Äiti on tuon joskus parikymmentä;) vuotta sitten tehnyt ja minä oon siinä vaahtosammuttimen kokoisena tepastellut. Siihen on kuulunut myös pieni pitsikauluksinen aluspaita, toivottavasti äiti löytää senkin.
Ei ihme että olen hullaantunut Pieni talo preerialla-sarjaan. Muoti on ainakin nuorempana ollut ihan sama=) Tänään mulla on ollut vapaapäivä ja tuikut on olleet tulilla aamusta lähtien. Vettä on viskonut tänään ihan kiitettävästi. Sen verran piti tästä sohvalta hunksin vierestä erkaantua että kävin kaupassa. Ja vaaleanpunainen ruusuhan sieltä mukaan läks:
Eilen oli meille ystävän kanssa perinteinen shoppailupäivä. Olipas rentouttava reissu, Sarustiikasta ei meinattu raaskia lähteä ollenkaan pois=)  Kaikkea kivaa ja tarpeellista tuli hankittua, kuten esimerkiksi tämä seuraavan kuvan kynttilänjalka:
Niin ja ristipistot edistyy. Tilasin jo hätäpäissäni toisenkin työn, kun näyttää uhkaavasti siltä että tämän saan valmiiksikin! Hartiatkin rupeaa jo tottumaan tähän käsityöinnostukseen eikä enää ihan niin jumissa ole. Välillä pitää pitää jumppatauko=)
Kylläpä pimeys tulee jo aikaisin, kello on kuus ja ulkona ihan hämärää. Ja ens viikollakos niitä kelloja siirrellään. Ulkosauna lämpiää joten pitäsköhän tästä kammeta tuonne pihan perälle... =) Viikonloppuja kaikille!

16 kommenttia:

  1. Kiva mekko! Voi, voi, huomasin hunksien vaaligallupin, mutta unohdin vastata. Toivottavasti huomenna ei sada. On meinaan kurja jakaa sateessa rokkaa. Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on säät suosineet hunksien rokan jakoa=)

      Poista
  2. Ihana mekko ja tosi komee tulee tuosta ristipistotyöstä!
    Nythän on tosi mahtavaa poltella kynttilöitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mustakissa! Kynttilät on tulilla joka ilta=)

      Poista
  3. mistä tilasit ristipiston??miuta myös himottas, mutta kun en tiedä oikeen jotta mistä kannattas ostaa..tuo on kyllä tosi hieno ja kohta valamis..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on joku margareta tai sellainen se josta voi tilata. Äitillä oli joku kuvasto. Jos himottaa niin silloin kannattaa tilata, tuohon jää nimittäin koukkuun! =)

      Poista
  4. Vau, mahtava ristipisto. Mäkin noita joskus tein, nyt vähän vähemmän tulee nyplättyä, kun tuota aikaa meinaa olla liian vähän :)

    VastaaPoista
  5. Ootko muuten huomannut, että netti-iltasanomissa on ollut kuvia pieni talo preerialla -sarjan näyttelijöistä nyt v.2012.

    Pitänee lähteä kojuille, jos Hunksien lisäksi on rokkaa tarjolla. Hunkseja + hernerokkaa - ou jee! =)

    Nopea oot ristipistotöissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon nähnyt tuon iltsin jutun.

      Siellä ne on hunksit kojuilla olleet rokkaa jakamassa=)

      Poista
  6. Olen sanonut ennenkin, mutta sanon vielä uudelleen, että nää sun pikkukoirat on kyllä niin hurmaavia, että olen ihan rakastunut niihin, :)

    VastaaPoista
  7. Hunksien tarjoamaa rokkaa voisin minäkin ottaa..;)Lutuset.
    Ootpa olla ahkera ristipistoilun kanssa.Hieno jouluinen taulu siitä onkin tulossa.Hitsi.Mä kyllä vielä etin sen ruusun ja alan kanssa pistoilemaan.

    VastaaPoista

Hunksit ja Hanne kiittää kommentistasi <3