lauantai 10. marraskuuta 2012

Tonttujuttuja

Tämä onkin ollut taas erittäin hyvä päivä. Tietysti se, että on lauantai, on aika hyvä lähtökohta hyvälle päivälle;) Sää on ollut suosiollinen joten hunksien kanssa otettiin joulukorttikuvat ja hyvin onnistuivat. Ovat niin hyviä malleja nämä minun hunksit! Joudutte kyllä valitettavasti jouluun asti odottamaan että näette kyseisen otoksen=)
Mutta älkääpä olko huolissanne! Ajatuksissa nimittäin on ollut, että kun täällä blogin puolella olen pitänyt joulukalenteria, niin nyt tänä vuonna tuleekin sitten hunksijoulukalenteri!! Tarkoitus olisi ottaa joka päivälle laadukas hunksi kuva, tietenkin kertoilen muitakin meidän joulujuttuja mutta siis että joka päivälle olisi lisäksi hunksikuva. Tuossa jo muutaman otoksen otinkin ja tässä kuva kuvauksista:
Viime jouluna ei oikein joulumieli tullut ollenkaan, nyt on ehkä enemmän ilmassa joulumieltä. Toivotaan että tästä vaan pidot paranee=) Johtuu varmaan kyllä tällä hetkellä siitäkin että tuolla ulkona on niin ihanan talvinen sää! Mutta mutta... se taas pukkaa sitä vesisadetta ens viikolla, sit varmaan valitan kun ei yhtään tunnu joululta=)
Tuossa yläkuvassa hunksi poseeraa miun uuden joulutyynyn kanssa jonka eilen Tiimarista ostin. Oli niin sievä tuo kuvio että oli ihan pakko ottaa sohvalle jo vähän väriä. Niin, tontutkin täällä meillä senkun lisääntyy. Äiti teki mulle tällaisen ihanan tontun! Toi on niiin ihana!
Puput pittää ehkä siirtää jo tuonne yläkerran puolelle, rupeaa tätä porukkaa olemaan jo ihan riittävästi tässä ruokasalin puolella. Mulla on kuitenkin vielä kasa Mailegin tonttuja tuolla laatikossa... Ja ainakin yhden jos vielä ostais... haluaisin sellaisen rillipäätontun=)
Meidän hunksit on ihan väsyneitä kun tänään on ollut kaikenlaista säpinää. Toinen hunkseista lähti autoajelulle äsken, mutta toinen makaa tuossa kupeessa kiinni. Minäkin taidan oikaista tästä päikkäreille=) Muistakaahan arvonta! Illanjatkoja kaikille!

19 kommenttia:

  1. Mahtavaa, odotan jälleen innolla joulukalenterikuviasi ♥

    Ihana tonttu *huokausten huokaus sitä sun äitiä!!!*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään voisi taas muutaman hunksikuvan ottaa;)

      Minustakin toi tonttu on niin huippu!

      Poista
  2. Tuskin maltan odottaa tuota kalenteria!!

    VastaaPoista
  3. Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,Hunksijoulukalenteri,... JESHJESHJESH! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun pittää ostaa kalenteri kaupasta että menee aika nopsaan siihen kun alkaa hunksijoulukalenteri =)

      Huippua!

      <3

      Poista
    2. Enää 20 päivää, 2 tuntia ja 56 minuuttia! :D

      Poista
  4. Hups...joulukuvathan ne pitäs ottaa meidänkin koiruuvesta....kiitti vinkistä...no huomenna taitaa jo sataa vettä,et se siitä lumimaisemasta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just mietin että onneksi eilen otettiin kuvat. vaikka siellä lunta vielä onkin niin on jotenkin vetistä. pöh=(

      Poista
  5. Onpa hieno tonttu! Mistä tuollaisia äitejä saa..? :)

    Hunksin kuva sai hymyn huulille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =) Hyvä että hunksit hymyilyttää!!

      Poista
  6. Hunksijoulukalenteria odotellen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =) Tässähän ihan tulee suorituspaineita 8)

      Poista
  7. Oi, oi, ihastuin täysin tuohon pyöreeseen tyynyyn! Hunksikalenteria odotellaan mielenkiinnolla :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin toi tyyny on hieno! Kun ois ollut sellaisena harmaasävyisenäkin, mutta ei. Vihreenä tosin oli.

      Poista
  8. Ihanan tontun olet saanut, aivan mahtava. Ja Tiimari-tyynyissä on todella kaunis kuva. Ihanaa jouluun virittäytymistä.

    VastaaPoista

Hunksit ja Hanne kiittää kommentistasi <3