tiistai 5. elokuuta 2014

Lorun loppu - tai ainakin loma

Olenpa tässä pohtinut jälleen että laitan tämän blogin taas vähän lomalle. Into on oikeastaan ollut kadoksissa jo pidemmän aikaa ja olen pitänyt eräänlaisena "takarajana" itselleni sitä että kun tulee kirjoitettua sellainen aihe johon ei tule kommentin kommenttia niin se on sitten siinä :) Rehellisesti sanottuna itsekseen puhuminen on ihan älyttömän tylsää (vaikka sekin kyllä onnistuu ihan kiitettävästi) ;)  Olo on vähän niinkuin Onnilla tässä kuvassa:

Niin on hiljaista ollut täällä että kivemmalta tuntuu itsestä että tämä on nyt sitten kokonaan kiinni ja vain minä pääsen tänne kurkistelemaan. Viime aikoina olenkin oikein yrittämällä yrittänyt tehdä vaan niitä juttuja jotka tuntuu hyvältä. Tiedä sitten tuleeko päiviteltyä vaan omaksi iloksi, se olisi ainakin mukavaa siltä kannalta että kiva näitä on itsensä lukea myöhemmin. Toisaalta on vähän surullistakin, olihan tämä joskus ihan superkivaa, hunksijuttuineen kaikkineen. Mutta kun sitä samaa fiilistä ei vaan tule ei millään, ei edes pakottamalla. Vähän on sellainen blogiähky ollut ettei ole itsekään jaksanut blogeja lueskella, aika aikaansa kutakin. Sisustamiseen en onneksi ole vielä kyllästynyt, syksyn tuulet jo pyörii tuolla pääkopan sisällä :)

lauantai 2. elokuuta 2014

Sähkötöitä ja laajennusta

Tänään on ollut tuottelias päivä. Tempasin tossa aamupuhteina sähköt kämppään. Nyt näkee kulkea pimeälläkin, illat nimittäin alkaa olla jo suht hämäriä. Tässä kuvaa uudesta (vanhasta) aulasta. 


Kalusteet on näitä minun vanhoja lapsuuden ajoilta. On niin kalliita noi kalusteet että niitä ostellaan sohva kerrallaan. Kunhan nyt ensin saisi tapetoitua ja muutenkin laitettua nuo huoneet kuntoon. Taloahan laajennettiin tässä männäviikolla ja raakaversio näyttää nyt tältä. Kyllä on remonttia tiedossa...

Olkkariinkin ostettiin jalkalamppu. Jossain vaiheessa siellä olisi ihana tunnelmoida takkatulen loimussa... pikkuhiljaa pikkuhiljaa.... :) Ulkovuori on laitettava uusiksi ja keittiössä ei ole ollenkaan valoa. Ei edes sitä kuuluisaa jääkaapin valoa ;) 

Makkarissa onneksi sentään on pöytälamppu että näkee edes kirjoja lukea, milloin ehtii. Kaikki aika taitaa mennä remontoidessa. Hunksikin siellä tassuaan ojentelee nallelle.
Ja minä kun manasin viime syksyn jälkeen etten enää ikinä remontoi mitään... Tämmönen tää nyt on ihan aloituspisteessä kun ollaan. 4 euroa olen maksanut tuosta tönöstä ja sähköt maksoi vähän enemmän. En oikein tiedä että rupeanko huone kerrallaan remppaamaan vai ostanko esim kerralla joka huoneeseen tapetit...

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Ostettiin talo!

Niinpä tehtiin tänään. Ihan harkitsematta ja ennalta miettimättä. Ei edes tiedetty että tarvitaan uusi talo. Mutta kun halvalla sai... Remonttia on tulossa ihan joka huoneeseen mutta laitan nyt kuvia huoneista tällä hetkellä.
Luultavasti kalustokin menee joltain osin vaihtoon. Osa on aika... muovisia. Talossa on vanhat peiliovet, nehän on tosi ihanat. Tuo ekan kuvan nurkassa oleva ovi onkin talon alkuperäinen ovi.
Kuten edellisestä kuvasta näkyy, osassa huoneista on edelleen kokolattiamatto. Lieköhän alla iiiihana vanha lankkulattia? Ja katsokaa keittiön lattiaa... sitä ihanaa vihreetä muovimattoa...

Kylppäri on aivan karmea. Vihreät muovit seinissä ja lattiassa ja kalusteet on iloisen vaaleanpunaiset. Remonttiin menee koko kylppäri. Ovikin puuttuu...
Sori huono kuva mutta kun tänään äkkiä väsyneenä talokauppojen jälkeen vaan otin kännyllä... Yläkerran aula alkuperäisessä muodossaan

Aika mielenkiintoisesti on tapetit laitettu. Yksi huone yläkerrassa on vielä tyhjillään. Olen vähän kahden vaiheilla ton tapetin suhteen, taitaa olla alkuperäinen tapetti. Ja ihan kivan näköinenkin.

Pihahan tässä on ihan valtava. Hunkseilla on tilaa missä juosta. Hunksit ei nyt sattuneet näihin sisäkuviin. Taisivat justiinsa olla pihalla juoksentelemassa...

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Sipertelyä

Terveisiä vaan Sipelle :D Väänsin tosi nerokkaasti näpertelyn sipertelyksi... Mutta siis, on se onni, kun itsellä on peukku keskellä kämmentä, että mulla on näitä diilereitä joilta saan näitä ihania käsitöitä, kun en ite ossoo. Uusimmat ihanuudet on nämä tyynynpäälliset, jotka käy kuin nenä päähän miun uudelle vanhalle sohvalle:

Samaa kuosia on myös uusi kukkaruukku. Käy jotenkin tosi hyvin tähän kartanotunnelmaan ;) Nämähän siis tietenkin on Teemun ja minun sivuprofiilit...
Sipen tekemät on myös kartanonfriidu ja sydänrimpsu. Liekö Sipe saanut inspiraation friiduun minun habituksesta ;) No ei sentään.
Piano kun muutti taloon jouluna niin pitihän tänne muutakin musikaalista saada. Meistä asukeista kun sitä ei nimittäin löydy. Musikaalisuutta. Onneksi on tyynyt.
Meikäläisen sisustuksen pelastajat on nämä rasiat. Ne kun kätkee sisäänsä kätevästi kaikki kaukosäätimet ja kamerat sun muut. On mulla miun miniläppärillekin oma rasia.
On purkkia ja purnukkaa. Kaikki ihania!

Balettitanssijakin on eksynyt pianon päälle tanssahtelemaan kun minä intoudun sulosointuja soittelemaan ;) Kukkaruukku ja friidupurkkikin on Sipen käsialaa.
On se taitava toi Sipe. Kun olis itselläkin taitoa. Ja kärsivällisyyttä... Tänään onneksi kärsivällisyyttä riitti sen verran että saatiin vihdoinkin tuo meidän aitta siivottua. Siellä onkin nyt kiva vaikka ottaa päikkärit :) Illanjatkoja!

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Ihana kesä

Tämä kesä on ollut ihana. Ilmat on suosineet ja olen saanut nauttia ihan kunnolla näistä keleistä ja ystävien seurasta. Kotonakin olen nauttinut tästä pihasta, ihan vaan olemalla. Vaihteen vuoksi ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen ei ole paljon projekteja ollut pihajutuissa. Hyvä niin! Veetikin istuu ihan vaan paikallaan.
Jotenkin on tuntunut niin oudolta ja ihanalta kun vaikka jos joku ystävä soittaa että lähetäänkö kahville niin on voinut vaan mennä. Ei ole ollut maalaukset tai siivoukset kesken. On tuntunut niin vapauttavalta, sitä varsinkin viime kesänä niin tottui siihen että koko ajan oli tekemistä.

Yksi pienen pieni muutaman tunnin projekti oli yksi ilta tossa saunan kupeessa. Kun siivottiin siihen pieni grillauspaikka. Mielessä oli jo elokuun pimenevät illat ja halusin sellaisen paikan missä ois ihana istua lyhtyjen valossa vilvoittelemassa välillä.
Tulihan siitä ihan jees, kun pitkin pihaa riivittiin siihen tavaroita. Kukkia pitäisi olla lisää mutta yritän kovasti olla enää tänä kesänä ostamatta.

Nyt kun on ollut niiiiin kuuma niin eipä ole tullut edes saunottua. Hiki tippuu muutenkin ihan vaan istumalla paikallaan :) Tosin tarkoitus olisi pestä tässä lähiaikoina kuitenkin tuo sauna ja vähän tuunailla sitäkin.
Kirppis on vähän niinkun hellelomilla ollut. Unelmana ois joskus laajentaa sitä tuonne takana näkyvän navetan puolelle. Jos tuon autotallinoven tuosta tempaisis pois ja tekis vaikka pariovet jajaja...
Saiskohan tässä vielä pienet päikkärit otettua... että jaksais valvoa :) Ihanaa kesäiltaa kaikille!

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Uusi sohva

Kyllä mulla nyt näitä sohvia riittää :D Mut kun halvalla sain niin en voinut ohittaa tätä kaunotarta. Tämä on niin täydellinen miun kirjastohuoneeseen, tosin nyt se sai paikan tosta ruokasalista. Miun pittää nimittäin ensin päättää mitä teen kirjastohuoneen nykyiselle sohvalle. Huoh.

Hunksikin siinä niin hyvin viihtyy. Jokunen aika sitten ostin myös vanhan kiikun. Kun halvalla sain. Onhan se vähän... erikoinen :D Ensimmäinen reaktio oli että ihan hirveä, mutta nyt se näyttää jo tosi hyvältä.

Ilmat on olleet tosi ihanat! Ulkona ei ole jaksanut mittään sen kummemmin tehdä. Otin tänään sentään muutamia kuvia, pittää nekin tänne vielä laittaa. Voipi sitten talvella kylmissään uneksia lämpimästä kesästä.

Saunaan ei taideta tännään mennä, riittää kun menee tuohon ulos. Piti jo laskeutua tuolta yläkerrasta alakertaan nukkumaankin, siellä nimittäin on kuuma! Aurinkoisia päiviä kaikille!!

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Aurinko armas!

Kesä on vihdoin tainnut tulla! Ihana lämpö :) Ei mulla sen kummempaa asiaa ole. Laitan vaan kuvan meidän kukkais-Onnista, se kun oli tänään ihan kesämielellä :)

Niin ja tehtiinhän me Onnille myös pieni kesäkeidas. Onnin oma uima-allas on taas viritetty pihalle ja pitihän se viedä tämäkin homma astetta pidemmälle...

Ja loppuun vielä kuvia miun kesäkirppiksestä. Asiakkaitakin on jo käynyt, jee!! Niin että tervetuloa vaan meille :) Kirppiksen nimi olisi varmaan Hannen kurppis. Kurppikseksi sitä tuolla paikallisessa fb-ryhmässä mainostin... :)



Pitää se tästä taas lähteä tuonne ulkoilmaan. Olen tänään elvytellyt noita mun kesäkukkia jotka meni ihan kauhean näköiseksi kun oli toi kylmä-sade-kausi. Jospa ne nyt siitä piristyisi kun aurinkokin taas hellii!

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Lisää kirppistä

Kirppis alkaa olla jo hyvällä mallilla. Tänään sain vielä ihania tavaroita myyntiin, minkä seurauksena mäni koko järjestys uusiksi miun pikkuruisessa kirppiksessä. Mutta näin ihanat jutut piti saada mahdollisimman kauniisti esille:



Hunksi juoksee kirppikseltä pois päin mutta toivottavasti kirppiksellekin päin on tulijoita. Pääsis noista omistakin romuistaan eroon. Kuvan hunksi ei ole kirppiksellä kaupan :) 
Täällä on satanut koko päivän. Takassa on pitänyt tulta poltella ja nyt vielä on riennettävä saunaankin. Suomen kesä! :)

torstai 26. kesäkuuta 2014

Liiterikirppis

Olen vihdoin taas innostunut jostain. Viime vuodet on olleet tietyllä tavalla rankkoja ja stoppi tais tulla viime syksynä kun toi meidän laajennusremppa alkoi olla ohi. Vaikkei se remppa nyt tainnut syy siihen stoppiin olla, rikka rokassa pikemminkin. Nyt on sitten mennyt monta kuukautta että mikään remontti- tai pihahomma ei ole kiinnostanut yhtään. Lautakasoja on piha täys ja olen vaan suunnilleen silmät kiinni kulkenut ohi.
Voisin luetella miljoona hommaa jotka ovat kesken täällä ja välillä häirihtee enemmän ja välillä vähemmän. Kuten esmes toi terassi. Mutta kipinä on poissa kaikkeen maalaamiseen ja ainaiseen siivoamiseen. En ole koko keväänä tehnyt näille keskeneräisille asioille mitään. Olen opetellut vaan olemaan. Ei oo ollut helppoa.

Nyt sitten kipinä iski paikallisen FB-kirppiksen kautta kun rupesin myymään tavaroita jotka on lojuneet jossain aitan perällä jo vuosia. Tuntuu jotenkin tosi kivalta käydä nurkkiaan läpi ja laittaa eteenpäin tavaroita joita ei tarvitse. Ikäänkuin puhdistuis itsekin tässä samalla :) Ja kipinä laajeni sen verran että meidän pihaan tuli liiterikirppis. Asiakkaita on pari käynyt mutta virallisesti ei vielä auki ole tämä kauppa ;) Aitta nimittäin on vielä siivoamatta...

Sen jos minkä olen tässä kevään aikana vielä vahvemmin bonjannut, miten kiitollinen olen miun läheisistä ihmisistä. Mulla on ihana Teemu, perhe ja maailman mahtavimmat ystävät. Ihan liikutunkin kun ajattelen miun ystäviä. Niinhän se on että millään pianolla tai laajennuksilla tai tavaroilla ei ole mitään merkitystä näiden ihmisten rinnalla. Niin ja onhan miulla miun ihanat hunksit ;)

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannusta ja kirppistelyä

Juhannus tuli ja meni, aika viileissä tunnelmissa. Sään osalta siis tietenkin ;) Täällä meillä Itä-Suomessa oli nimittäin kylymä! Mutta kivaa oli silti. On käyty mökillä ja ulkosaunottu ja veneen kyydissä istuttu. Kokkoa en kyllä nähnyt, pöh.

Tänä aamuna oli kyllä niiiiin mieli maassa kun heräsin, johtuu ihan näistä säistä, ei millään jaksais pilvistä ja vesisateista säätä. Leikkasin sitten nurmikon ja äitin kanssa vähän siivoiltiin tuota meitin aittaa. Ja illalla sain vielä toteutettua miun haavetta, kirppistä tuonne pihapömpeliin.

Päivästä tulikin sitten mahtava, ja rupeshan se aurinkokin paistamaan =) Mitään ei ole huvittanut tehdä viikkokausiin. Pihakin on ollut ihan omanonnensa nojassa lautakasoineen. Nyt olen niin onnellinen tuosta kirppiksestä. Vaikka tuskin siellä paljon ostajia käy mutta saapahan laitella jotain ja suunnitella.
Nyt vielä saunaan pesemään pölyt nahkastaan pois. Hyvillä mielin voi mennä nukkumaan... mutta sitä ennen muutama jakso Frendejä :) Illanjatkoja kaikille!

torstai 19. kesäkuuta 2014

Hyvää juhannusta kaikille!!
Ja tässä teille friidut ilmainen vinkki oman tulevaisuuden sulhon selvittämiseen:

"Kun juhannusyönä asettaa peilit vastakkain ja toiseen peiliin katsoo, näkee toisesta peilistä tulevan sulhasensa."

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Aika aikaansa kutakin

Heissan! Tuntuu vähän haaskaukselta nykyään tämän blogin pitokin. Taitaa meikäläisen innon hiipuminen paistaa selvästi läpi. Pitäs vissiin keksiä joku uusi harrastus. Jotenkin tuntuu että omat suosikkiblogitkin on ihan tyystin hiljentyneet.
Kai täällä porukkaa silti käy? Hiljentynyt on ainakin kun en enää niin usein päivittele. Mutta uusi lukija on ainakin tupsahtanut joukkoon, tervetuloa! :)
Sisusteluun en onneksi ole vielä kyllästynyt. Nytkin päässä muhii pari ideaa miten täällä vois rymisteerata;) 

Yläkuvassa olkkarin nurkkaa. Noi nukenvaunut on äitin vintiltä, noita mie oon lykkinyt lapsena. Jotenkin niin ihanan retrot. Ihanan kesäisiä päiviä on ollut, ulkona on tarennut olla... Onni ei välttämättä helteistä niin välitä, vai liekö muuten herännyt tänään väärällä tassulla:

Pää piilossa piti aamulla nuokkua. Kyllä se siitä sitten Onnikin virkistyi kun käytiin pienellä lenkillä, tänään kun ei ihan niin kuuma onneksi ollut. Nyt taidan oikaista sohvalle katsomaan pari jaksoa Frendejä :) Palaillaan!

lauantai 31. toukokuuta 2014

Toukokuussa

Toukokuussa poltettiin kynttilöitä kera hunksin, yleensä harventuu tuikkujen polttaminen kesäksi mutta sadesäällä tulee joskus poltettua.

Toukokuussa äitienpäivänä vietiin äideille isot kupposet kukkia:
Toukokuussa juhlittiin meidän Phantomin synttäreitä. Phantom sai synttärilahjaksi oman katollisen pedin, joka on osoittautunut mieluisaksi.
Toukokuussa etsittiin hunksia lehmäviltin seasta:
Toukokuussa meidän rämäpää ui pihalammikon likaisessa vedessä...

... ja herkkis selaili väsymiseen asti sisustuskirjoja...
Toukokuussa on saunottu urakalla ulkosaunassa. Aina yhtä ihanaa.
Toukokuussa on satanut...

...ja paistanut.
Niin ja onhan toukokuussa katsottu myös lätkää, selän takaa:
Kääk! Kohta on juhannus...