lauantai 15. elokuuta 2015

Lauantai-illan höpinöitä

Kaksi viikkoa takana kun ollaan Elviksen kanssa oltu päivät kahdestaan kun Teemu meni töihin. Kyllähän se vähän sellaista on että syötävä on silloin kun herra nukkuu ja samalla tehtävä kaikki muutkin "omat jutut". Vaikka yhen kanssa on vielä helppoa niin kyllä huomattavasti helpompaa on kun on toiset kädet auttamassa ;)
Mutta hyvin on mennyt, vaunulenkillä ollaan käyty joka päivä ja voi että nautin kun pääsen tuonne ihmisten ilmoille lenkkeilemään. Ollaan siis menty aina miun porukoille ja siitä lähdetty kävelemään, en oikein vaunujen kanssa mielellään täällä korvessa lähde tuohon maantielle kävelemään.
Kunto on kyllä huono. Ensimmäisellä kerralla tuntu että jalat viuhtoo vimmatusti mutta en liiku minnekään :D Liian pitkä tauko lenkkeilyssä juu...
Siinä onkin kuvassa miun lenkkikaveri, tosin nyt on ollut niiiiin kuuma että en ole koiriakaan viittinyt hirveesti lenkittää. Ihania ilmoja on pidellyt, tänäänkin oli ihan helle! Se se vasta ihmeellinen juttu on tänä kesänä. Tässä miun toinen lenkkikaveri:
:) yleensä on aika hiljainen kaveri, vaunuissa taitaa uni maittaa. Kuva on muutaman viikon takaa, johan on Elvis nykyään ihan eri näköinen. Tupee on onneksi edelleen sama.
Syksyn sisustelut pyörii jo päässä. Ainakin tällä hetkellä tuntuu että värit saa kyytiä. Suurimmaksi osaksi ainakin. Kynttiläkippojakin pitäisi ruveta kaivelemaan tuolta aitan kätköistä taas esille. Niin ne vaan illat pimenee...
Nyt taidan oikaista tuohon sohvalle Elviksen kera ja lukea vähän kirjaa. Vanhaa harrastusta elvyttelen pikkuhiljaa, jos ehtis vähän lukea kun Elvis vetelee päikkäreitä. Tässä muuten Elviksen kirjat, Tanja toimitti meille ihan kunnon kuorman satukirjoja. Jospa se lukuinto tarttuis Elvikseenkin :) 
Leppoisaa lauantaita kaikille!

2 kommenttia:

Hunksit ja Hanne kiittää kommentistasi <3